Hääsanasto

Hääsanastikko A–Ö

Häissä on monia tapoja ja perinteitä. Suurin osa niistä juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä, toiset taas ovat syntyneet viime vuosina. Täältä löydät tietoa yleisimmistä ja tärkeimmistä tavoista – ja voit luoda oman henkilökohtaisen hääjuhlan noudattamalla juuri niitä tapoja, joita itse haluat noudattaa.

Bestman

anglosaksinen perinne, joka on alkanut yleistyä Ruotsissa. Yleensä bestmaniksi valitaan sulhasen lähin ystävä tai veli. Hänen tehtävänään on olla sulhasen vierellä kirkossa, kun tämä odottaa morsiamensa saapumista, pitää huolta sormuksesta tai sormuksista ja ojentaa ne sulhaselle oikealla hetkellä. Hän toimii myös sulhasen tukena yleisesti ottaen. Hän on yleensä vastuussa myös mahdollisista polttarista.

Siviilivihkiminen

suorittaa lakimieskoulutuksen saanut tuomari käräjäoikeudessa tai henkilö, jonka lääninhallitus on nimittänyt vihkijäksi. Oikeudellisesti sitova menettely ilman uskonnollisia elementtejä. Vaaditaan kaksi todistajaa. Järjestetään usein yksinkertaisessa muodossa. Siviilivihkiminen tulikin kaikkien saataville vuonna 1908.

Morsiamen kukkakimppu

kukkakimppu, jota morsian kantaa vihkiseremonian aikana. Sen käyttö alkoi 1800-luvun puolivälissä. Alun perin kukkakimput olivat pieniä, mutta ajan myötä ne kasvoivat yhä suuremmiksi. Viime vuosina yhä monimutkaisemmat kukkakimppusidonnat ovat tulleet suosituiksi. Perinteisesti sulhasen tehtävänä on valita ja ostaa morsiamen kukkakimppu. Perinteisesti käytettiin useimmiten valkoisia kukkia, koska valkoinen väri symboloi puhtautta, mutta nykyään kukkakimpussa on yhä useammin värejä.

Morsiamen arkku

Morsian kerää esineitä ja arvoesineitä erityiseen arkkuun uutta kotia varten. Tällä perinteellä on hyvin vanhat juuret. Morsiamen arkku oli alun perin osa myötäjäisiä.

Morsiamen kruunu

Kruunu, kultainen kruunu, oli vanhoina aikoina ehkä tärkein yksityiskohta morsiamen pukeutumisessa. Kruunu lainattiin kirkosta ”siveiden morsiamien pukeutumiseen”, ja se osoitti morsiamen puhtautta ja siveyttä. Kruunusta tuli siten koko hääjuhlan symboli. 1800-luvun alussa metallikruunu meni pois muodista, ja ylemmissä yhteiskuntaluokissa se korvattiin myrttikruunuilla. Talonpoikaisväestön keskuudessa käytettiin messinkikruunuja, tekokukkia ja koristeita, ja kruunuja koristeltiin versoilla, kukkakimppuilla ja kirjavilla lehdillä. 1900-luvulla morsiamen kruunut muuttuivat hienostuneemmiksi ja valmistettiin hopeasta; nykyään on harvinaisempaa, että morsian käyttää kruunua. Voidaan kuitenkin havaita suuntaus, jossa kiinnostus kruunua kohtaan on kasvamassa.

Morsiamen ostaminen

Avioliitto solmittiin siten, että mies osti morsiamen morsiamen isältä, tämän avioliittoa välittävältä henkilöltä. Kaupan ehdot sovittiin tulevan aviomiehen ja isän välisessä sopimuksessa. Käytäntö oli voimassa Ruotsissa noin vuoteen 800 jKr. asti.

Morsiamen ostaminen

sana ”häät” juontuu tästä sanasta. Se oli käsite, jota käytettiin ennen kirkollista vihkimistä, jolloin isä suoritti avioliiton solmimisen ja luovutti tyttärensä sulhaselle. Morsiamen kotona pidetyn seremonian jälkeen oli kiirehdittävä sulhasen kotiin, jossa hääjuhla pidettiin. Matkaa, jota pidettiin vaarallisena, kutsuttiin morsiamen matkaksi

Kukkaistyttö

kaksi tai useampi hienosti pukeutunut 4–8-vuotias lapsi, jotka kulkevat hääparin edellä kirkkoon. Elämänkulun symboli.

Morsiamen katselu

yleisö katselee morsianta ja hääparia. Kaupungin ylemmissä yhteiskuntaluokissa 1870-luvulle asti morsiamen vanhempien koti avattiin ennen vihkimistä ensin hovin edustajille ja sen jälkeen kadun väelle. Morsian joutui kestämään kriittisiä kommentteja katsojilta, jotka kulkivat hänen ja hänen seurueensa ohi. Ennen 1800-luvun puoliväliä maaseudun talonpoikaisväestö katseli hääparia kirkossa suurmessun yhteydessä. Monissa paikoissa hääpari seisoi kirkkomäen suurella kivellä, niin sanotulla ”kuumalla kivellä”. Kun vihkiminen siirrettiin kotiin tai pappilaan, ei ollut enää yhtä helppoa kurkistaa morsiamen tai hääparin puoleen. Nuoret lähtivät silloin illalla hääpaikalle ”huutamaan” hääparia. Hääparille ammuttiin myös kunnianlaukauksia, ja silloin ihmiset saapuivat joka puolelta. Hääparia katsomaan tulleet saivat yleensä tarjottua juotavaa ja ruokaa hääpöydästä. Nykyään morsiamen katselu elää edelleen hääkuvien muodossa, joita voimme nähdä sanomalehtien perhesivuilla tai valokuvaajien näyteikkunoissa.

Häämalja

ensimmäinen malja, joka nostetaan, kun hääpari saapuu juhliin ja kaikki vieraat ovat kokoontuneet. Kaikki huutavat yleensä ”Hääparin malja” ja nostavat lasinsa katsellen hääparia. Häämalja voidaan nostaa myös illallisen aikana, tervetuliaispuheen jälkeen. Perinteisesti tarjoillaan aitoa samppanjaa tai kuohuviiniä.

Valokuvaus

Valokuvauksen keksimisestä lähtien valokuvaus on ollut tärkeä osa hääpäivää. Tärkein muisto ovatkin valokuvat, ja siksi hääparin tulisi kiinnittää erityistä huomiota hyvän valokuvaajan valintaan.

Kihlattujen kävely

kerjäyskierros köyhille morsiamille. Juhlapukuun pukeutuneet tulevat tai vastanaineet vaimot hankkivat apua kotitaloutensa perustamiseen kiertämällä maatiloja ja pyytämällä sujuvasanisen seuralaisen avulla lahjoitusta uuteen kotiin. Monet köyhät nuoret saivat tällä tavalla hyvän avustuksen kodin perustamiseen. Perinne kukoisti 1600- ja 1700-luvuilla ja lakkasi 1800-luvun puolivälissä.

Kihlaus

trolovningenin seuraaja. Tapahtuu heti, kun pari on päättänyt mennä naimisiin. On epävirallinen avioliittolupaus, jossa yleensä vaihdetaan sormuksia. Toisin kuin kihlaus, kihlauksella ei ole oikeudellista merkitystä. Kihlauksen ja häiden välinen aika vaihtelee suuresti. Nykyään on yleistä, että parit kihlautuvat ilman, että avioliittoa olisi suunniteltu.

Morsiamen saattaminen alttarille

Englantilainen perinne, jossa morsiamen isä johdattaa tyttärensä alttarille, jossa tuleva aviomies odottaa. Morsiusneidot ja sulhaspojat seuraavat morsiamen ja hänen isänsä perässä. Alttarirenkaalle saavuttuaan isä luovuttaa tyttärensä sulhaselle ja menee sitten istumaan vaimonsa viereen.

Myötäjäiset

morsian tuo mukanaan kokoelman esineitä ja omaisuutta uuteen kotiin. Perinne juontaa juurensa keskiajalta (silloin sitä kutsuttiin ”hemföljdiksi” ja siitä sovittiin miehen ja morsiamen isän välillä) ja se oli käytössä vielä 1800-luvun puoliväliin saakka. Perinne kerätä esineitä erityiseen arkkuun, morsiamen arkkuun, on säilynyt nykypäivään asti.

Avioliiton esteiden tutkinta

sen tarkistaminen, ettei avioliitolle ole esteitä. Hakemus tehdään paikalliselle veroviranomaiselle viimeistään viikkoa ennen vihkimistä. Viranomainen myöntää todistuksen, joka on voimassa neljä kuukautta.

Kutsu

Hääkutsun tyyli ja luonne kertovat, millaisen hääjuhlan hääpari on suunnitellut. Kutsut lähetetään kuusi–kahdeksan viikkoa ennen häitä, ja vastauspäivä (OSA) on yksi–kaksi viikkoa ennen häitä. Kutsussa on mainittava vähintään vihkimisen sekä juhlan/illallisen päivämäärä, kellonaika ja paikka sekä pukeutumissuositus.

Kirkollinen vihkiminen

oikeudellisesti sitova, uskonnollinen seremonia kirkossa. Seremoniaan kuuluu muutamia pääkohteita: ylistys, alkusanat, raamatunlukua, rukous sormuksen tai sormusten yli, esirukous, Herran rukous ja siunaus. Yleensä seremoniaan kuuluu psalmien laulaminen, ja sen lisäksi hääpari voi halutessaan kutsua mukaan laulajan tai soittajan. Vuoden 1734 lailla kirkollinen vihkiminen tuli täysin laillinen; aiemmin se oli usein tapahtunut morsiamen kotona ilman papin läsnäoloa. 1600– ja 1700-luvulla olivat perinteisten talonpoikaishäiden aikaa, ja 1800-luvulla kirkollisten vihkimisten määrä väheni jälleen, koska yläluokka oli siirtynyt kotivihkimisiin, mikä levisi myös varakkaampien talonpoikien keskuuteen. Kirkollinen vihkiminen tulivat kuitenkin pian jälleen erittäin suosituiksi, ja nyt ne olivat entistä juhlallisempia tilaisuuksia. Kirkollinen vihkiminen on edelleen yleisin vihkimismuoto.

Kirkko-opastaja

henkilö, joka johdattaa häävieraat oikealle paikalle kirkossa. Voi olla sama henkilö kuin sulhaspoika.

Ilmoitus

tulevasta vihkimisestä ilmoitetaan kirkossa; tämä perinne on nykyään vapaaehtoinen ja harvinaisempi. Sen juuret ulottuvat 1200-luvulle. Vuoden 1734 lain myötä kuulutus liitettiin kirkolliseen vihkimiseen. Kuulutus julistettiin saarnatuolista kolme sunnuntaita peräkkäin, ja tuona aikana sen, joka tiesi avioliiton esteistä, tuli ilmoittaa niistä. Se oli eräänlainen julkinen avioliiton esteiden tutkinta. Häätiedonantoon liittyi monia perinteitä; esimerkiksi sanottiin, että pari oli ”pudonnut saarnatuolista” ensimmäisen kuulutuksen yhteydessä. Ystävät antoivat kihlaparille kepin ja kainalosauvan, ja heille tarjottiin viinaa, kahvia ja leivonnaisia. Kihlajaisvierailujen ja kihlajaisjuhlien perinne juontaa juurensa 1800-luvun lopulta porvarisissa piireissä ja levisi sittemmin laajemmalle. Kihlaparit lähettivät niin sanottuja kihlajaiskortteja, ja vähitellen asiasta ilmoitettiin päivälehdissä, jotta ystävät kiinnittäisivät huomiota kihlajaiskuulutukseen. Nykyään kihlajaiset tarkoittavat useimmiten kihlajaiskuulutusta, jossa voi esimerkiksi olla käytännöllistä luovuttaa häälahjat.

Sulhaspoika

morsiusneitojen miespuolinen vastine. He kulkevat pareittain morsiusneitojen kanssa hääparin perässä kirkkoon. Sulhaspoika kulkee sulhasen takana ja morsiusneito morsiamen takana.

Huomenlahja

sulhasen morsiamelle antama kunnialahja hääpäivän jälkeisenä aamuna. Nykyään molemmat antavat lahjoja toisilleen. Perinteellä on hyvin pitkät juuret. Se ei ollut vapaaehtoinen, vaan lakisääteinen, ja se poistettiin Ruotsin lainsäädännöstä vuonna 1920. Huomenlahja on todennäköisesti alun perin ollut palkkio naisen neitsyydestä. Nykyään lahjalla on romanttinen merkitys, ja se on usein kaunis koru tai jokin muu henkilökohtainen esine.

Polttarit

tulevan morsiamen läksiäisjuhla. Perinne juontaa juurensa 1500-luvun niin sanotuista mökvällareista. Tuolloin morsiamen vanhemmat järjestivät juhlan sukulaisille ja ystäville hääpaikalla hääiltana. 1800-luvun lopulla tilaisuudesta tuli juhla, johon osallistuivat yksinomaan naiset. Sana ”hippa” syntyi vuosisadan vaihteessa. Se tarkoittaa ”juhlallista tilaisuutta, juhlaa, jossa alkoholijuomat ovat tärkein tarjoilu”. Nykyaikaisen polttarin synty juontaa juurensa vuosisadan vaihteeseen, jolloin vapautuneet naisryhmät, kuten opiskelijatyttöjä ja taiteilijattaria, alkoivat juhlia ystävättärinä morsiamen kunniaksi jonkun tytön kotona tai ravintolassa. Polttareiden tyypillisiä piirteitä, niin nyt kuin silloinkin, on se, että morsiamelle järjestetään yllätys, ja että osallistujat ovat yleensä pukeutuneet naamiaisasuihin – esimerkiksi häitä parodioiviin asuihin tai asuihin, jotka viittaavat huolettomaan poikamieselämään, josta morsian on jättämässä. On myös tavallista, että ystävät järjestävät morsiamelle erilaisia kepposia. Hääparin huomioon ottamiseksi polttarit järjestetään nykyään useimmiten muutama viikko ennen häitä.

Yökosinta

perinne 1700- ja 1800-lukujen pohjoisruotsalaisesta maaseutuyhteisöstä. Nuoret miehet kokoontuivat ja kiertelivät iltaisin maatiloilla ja istuutuivat tyttöjen sängynreunalle. Joukko jatkoi matkaa hetken kuluttua ja jätti jokaiselle tytölle sängykumppanin. Useimmiten koko tapahtuma oli hyvin viatonta, ja vanhemmat suhtautuivat siihen suvaitsevaisesti.

Upea morsian

1800-luvun alussa häät pidettiin usein perjantaisin tai lauantaisin, joko pappilassa tai morsiamen kotona. Jotta vastanaineet voisivat kuitenkin esiintyä yleisölle, oli tapana, että he menivät häiden jälkeisenä sunnuntaina viimeisinä kirkkoon ja kävelivät hitaasti keskikäytävää pitkin, morsian vasemmalla ja sulhanen oikealla. Mies avasi morsiamen penkin oven ja meni sitten istumaan muiden miesten joukkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen hän nousi ennen muita, haki morsiamen ja sitten he poistuivat kirkosta ensimmäisinä. Se oli eräänlainen julkinen osoitus pariskunnan muuttuneista rooleista ja tapa, jolla he saivat esitellä itsensä parhaissa pukeutumisissaan.

Polttarit

polttaritien maskuliininen vastine. Sana ”sven” tulee ilmaisusta ”Svenkvällen” – samana iltana kuin morsiamen illanvietto, sulhasen näyttää järjestäneen läksiäisjuhlat kotonaan. Sana ”sexa” viittaa 1800-luvun alkupuolella kello kuuden aikaan illalla nautittuun kevyeen ateriaan. Nykyaikaiset polttarit kehittyivät 1800-luvun puolivälissä porvarillisessa ympäristössä. Nyt sulhasen kutsuivat sen sijaan ystävät, aluksi akateemisissa ja sotilaspiireissä. Näissä piireissä vallitsi vahva yhteishenki, ja oli luonnollista juhlia yhdessä, kun joku jätti poikamieselämän taakseen. Juhlissa oli jo tuolloin kyse paljolti siitä, että juotiin itsensä enemmän tai vähemmän tajuttomaksi ja yritettiin nolata sulhasmiestä. 1920-luvulla tapa oli levinnyt koko maahan, ja se on yksi niistä perinteistä, jotka ovat säilyneet nykyaikaan asti huolimatta avioliittoa koskevien perinteiden murenemisesta.

Kiitoskortti

Hääpari kirjoittaa kiitoskortin ja kiittää häissä läsnä olleita vieraita heidän läsnäolostaan ja lahjasta. Korttiin liitetään yleensä hääparin valokuva. Vieraat kirjoittavat kiitoskortin viikon kuluttua häistä ja kiittävät isäntää/hääparia siitä, että he saivat osallistua häihin.

Kihlauslupaus

avioliitosta, jossa nainen ja mies ottivat toisiaan kädestä todistajien läsnä ollessa ja lupasivat täyttää tehdyt avioliittosopimukset (raha ja lahjat), oli vanhoina aikoina erittäin tärkeä. Sen katsottiin jopa muodostavan avioliiton, ja tällaisesta liitosta syntyneillä lapsilla oli oikeus perintöön. Oikeudelliset säännöt kumottiin vuonna 1915.

Seremoniamestari

henkilö, joka hääillallisen aikana johtaa puheita ja kohottaa maljan vieraiden kanssa. Hän laatii luettelon puhujista ja esittelee heidät sopivassa järjestyksessä ja sopivalla hetkellä illallisen aikana. Huolehtii siitä, että vieraat saavat tervetuliaisjuomansa, ja merkitsee samalla muistiin, ketkä haluavat pitää puheen illallisen aikana. Lukee myös saapuneet sähkeet ja johtaa mahdollisen yhteislaulun.

Morsiusneito

on yleensä nuorempi nainen, useimmiten morsiamen sisko tai läheinen ystävä, joka auttaa morsiamen kaikissa palveluissa ja järjestelyissä hääpäivänä, esimerkiksi pukeutumisessa. Perinteisesti morsiusneito tai morsiusneidot auttavat morsiamen pukeutumisessa ja siihen liittyvissä asioissa. Hän kulkee morsiamen perässä kirkkoon yhdessä mahdollisen sulhaspojan kanssa. Hänen tehtävänään vihkiseremoniassa on muun muassa pitää morsiamen kukkakimppua. Hän huolehtii usein myös mahdollisista polttarista. Morsiusneidot ovat yleensä naimaton.

Vihkisormus

on sormus, jonka nainen saa vihkimisen yhteydessä ja joka puetaan vasempaan nimettömään yhdessä kihlasormuksen kanssa. Joskus myös mies saa sormuksen vihkimisen yhteydessä, eli sormukset vaihdetaan aivan kuten kihlauksessa. Myös muita muunnelmia voi esiintyä.

Toivelista

Hääpari laatii luettelon toivomistaan lahjoista. Luettelo toimitetaan sitten juhlien isäntäparille, joka välittää tiedon vieraille. Toivelista voidaan myös sijoittaa tavarataloon tai internetiin, jossa vieraat voivat merkitä ostamansa lahjan, jotta päällekkäisyyksiä ei synny.

Yritysrekisteri

Tarvitsetko apua hääjuhlan palveluntarjoajien löytämisessä? Tutustu yritysrekisteriimme.

KLIKKAA TÄSTÄ